“Minun Kallioni”  –lyhytelokuvakilpailu on käynnissä ja haluaisit osallistua, mutta jokin askarruttaa mieltä? Ei hätää! Olemme kirjoittaneet juuri sinua varten tämän seikkaperäisen kuvauksen siitä, miten osallistujan matka etenee. Lue tämä ohjeistus tarkkaan, sillä se sisältää myös kilpailun pakolliset säännöt!

1. KERÄÄ TIIMI

Vaikka kilpailuun voi osallistua vaikka yksinkin, suosittelemme kuitenkin lämpimästä ainakin muutaman tiimikaverin pyytämistä mukaan matkalle. Useampi pää helpottaa ideoiden pallottelua omaa teosta suunnitellessa, ja lisäksi elokuvan tekeminen porukassa on kokemuksemme mukaan hauskempaa. Jo tiimiä kasatessa kannattaa hieman suunnitella mitä kukakin haluaisi tehdä.

2. ILMOITTAUDU KILPAILUUN

Kun joukkueen jäsenet ovat selvillä ja nimi päätetty, on tiimin kapteenin aika ilmoittaa tiimi mukaan kisaan. Lipun voitte ostaa täältä. Kapteenin täytyy olla täysi-ikäinen, ja hän on se taho johon Unettoman järjestäjät ovat yhteydessä aina kun joukkueelle on jotain asiaa. Osallistumismaksu on 30€ / tiimi. Tiimin koko on itse päätettävissänne.

3. INSPIROIDU KALLIOSTA

Ja rikoksen ja rakkauden kaduilla näyttelystä. Osallistumismaksulla tiiminne pääsee tutustumaan ilmaiseksi Hakasalmen Huvilan näyttelyyn. Saat lipunoston yhteydessä tiedon näyttelyopastuksista.

Inspiroidu Kallion kaduista, kujista ja tarinoista omalla tavallasi. Huomaathan, että otsikosta huolimatta kilpailuun voi osallistua Kalliota laajemmin Pitkänsillan pohjoispuoliseen Helsinkiin liittyvin aihein. Kyseeseen tulevat siis myös seuraavat kaupunginosat: Siltasaari, Hakaniemi, Kallio, Alppila, Alppiharju, Vallila, Sörnäinen, Hermanni ja Kalasatama.

4. LIITY UNETON48-HELPDESKIIN JA EVENTTIIN FACEBOOKISSA

Nyt on myös hyvä aika liittyä Unettoman U48 helpdesk -Facebook ryhmään, eli keskusteluryhmään jossa järjestäjät vastaavat kysymyksiin ja kilpailijat auttavat toinen toisiaan. Osallistu myös Facebook-tapahtumaan saadaksesi ajantasaiset päivitykset kilpailusta!

5. TEE ELOKUVA SÄÄNTÖJÄ NOUDATTAEN

5.1. KILPAILUAIKA

  • 1.5.-31.5. Klo 23:59.  Ota kaikki irti tavallista pidemmästä elokuvan tekoajasta!

5.2. KIELI

  • Elokuva voi olla millä tahansa kielellä.
  • Jos kieli kuitenkin on joku muu kuin suomi, ruotsi tai englanti, täytyy elokuvaan sisällyttää tekstitykset jollakin edellä mainituista kielistä. Tekstitykset täytyy polttaa kiinni kuvaan, koska emme voi käyttää elokuvanäytöksissä erillisiä tekstitiedostoja.

5.3. ELOKUVAN PITUUS

  • Elokuvan täytyy olla kestoltaan minimissään 1 minuutin ja maksimissaan 5 minuutin pituinen. Tämä sisältää alkuplanssin (katso kohta 5.9.) ja lopputekstit.

5.4. TEEMA

  • Uneton48-haasteissa arvotaan yleensä teema & pakolliset elementit. Tässä kilpailussa kaikkien osallistujien teema on “Minun Kallioni”. Huomaathan, että otsikosta huolimatta kilpailuun voi osallistua Kalliota laajemmin Pitkänsillan pohjoispuoliseen Helsinkiin liittyvin aihein. Kyseeseen tulevat siis myös seuraavat kaupunginosat: Siltasaari, Hakaniemi, Kallio, Alppila, Alppiharju, Vallila, Sörnäinen, Hermanni ja Kalasatama. Muita pakollisia elementtejä ei ole. Tyylilaji, tarina ja käytettävät elementit ovat vapaat.

5.5. ELOKUVAN TEKEMINEN

  • Kaiken luovan työn (lukuunottamatta musiikin tekemistä) täytyy tapahtua kilpailuajan puitteissa.
  • Animaatio: myös animaatioelokuvan tekeminen on sallittua. Tässä tapauksessa kaikki animaatio (tehtiin se tietokoneella tai käsin) täytyy olla tehty kilpailuajan sisällä. Muuten kaikki samat säännöt koskevat niin animaatiota kuin muutakin elokuvaa.

5.6. MUSIIKKI

  • Suosittelemme joukkueiden työskentelevän paikallisten musiikintekijöiden kanssa, koska tekijänoikeuksien alaisen musiikin käyttäminen on joukkueelle hyvin kallista. Internetissä on myös monia sivustoja, joilta saa tekijänoikeusvapaata musiikkia ja ääniefektejä.
  • Mistä vain joukkueenne hankkiikaan musiikkinsa, teidän täytyy olla varmoja, että teillä on lupa käyttää sitä. Jos käytätte tekijänoikeusvapaata musiikkia, joka on haettu internetistä, on hyvän tavan mukaista kertoa lopputeksteissä myös sivusto, jonka kautta musiikki on hankittu. Varmistakaa myös, että musiikin oikeuksissa ei ole mitään erityisiä rajoituksia (esim. ettei se ole vapaasti käytettävissä vain tietyssä osaa maailmaa tai ettei sen käyttämisessä ole aikarajoitteita).

5.7. IKÄRAJA & ALAIKÄISET OSALLISTUJAT

  • Joukkueen jäsenet voivat olla alaikäisiä, kunhan joukkueessa on ainakin yksi täysi-ikäinen henkilö. Tällöin täysi-ikäisen jäsenen täytyy toimia tiiminvetäjänä ja ottaa vastuu joukkueen ilmoittautumisen hoitamisesta sekä loppuraportin täyttämisestä.
  • Hyvä maku: Uneton48 ei ole aikuisviihdettä. Alaikäiset voivat osallistua tapahtumaan ja Unettoman elokuvateatterinäytöksien ikäraja on K-12. Tästä syystä voidakseen osallistua kilpailuun elokuvan täytyy olla K-12 ikärajan mukainen. Lisää tietoa aiheesta löytyy KAVI:n ohjeistuksesta.

5.8. ELOKUVAN TEKNISET TIEDOT

  • Nimetkää elokuvan tiedosto seuraavasti: Joukkueen nimi – Elokuvan nimi (esim. “Team Uneton48 - Kalloni kallion kallioilla .mp4”)

Suositellut tekniset määreet:

  • Video: 1920 x 1080 pixels @ 25 fps
  • Ääni: Stereo (2.0) @ 16bit 48kHz
  • Codecs: h264 + aac ja mp4/mov container
  • Bitrate pitäisi olla alle 30 Mbit/s
  • Tiedostokoon pitäisi olla alle 2 GiB
  • Jos elokuvanne poikkeaa näistä määreistä, se ei ehkä pyöri sulavasti näytöksissä. Erityisen tärkeää on, että kuvataajuus (frame rate) vastaa Suomalaista standardia 25 fps.

5.9. ALKUPLANSSI & LOPPUTEKSTI

  • Elokuvan alkuun tulee laittaa 5 sekuntia planssia, jossa on joukkueenne ja elokuvanne tiedot seuraavassa muodossa:

JOUKKUEEN NIMI
ELOKUVAN NIMI

  • Elokuvan loppuun tulee laittaa teksti:

This short film was made as part of “Minun Kallioni” -short film competition organized by Uneton48 and Helsinki City Museum 2022.

5.10. SPONSORIT

  • Kaikkien elokuvien ja niiden lopputekstien pitää noudattaa tuotesijoitteluun ja sponsorointiin liittyviä säädöksiä. Lue säädökset täältä.

5.11. TEKIJÄNOIKEUDET

  • Kilpailussa valmistuneiden elokuvien tekijänoikeudet jaetaan järjestävän tahon “Uneton48 Ry” ja elokuvantekijöiden kesken. Kuitenkin niin, että Uneton48 Ry:llä on yksinoikeus elokuviin elokuvien julkistamiseen saakka 12.6.2022 asti. Järjestelyllä pyritään säilyttämään jännittävä tunnelma finaalitapahtumaan saakka.
  • 12.6.2022 päivämäärän jälkeen elokuvien tekijänoikeudet jaetaan Uneton48-organisaation ja elokuvantekijöiden kesken, niin että molemmat tahot saavat levittää ja esittää elokuvaa vapaasti. Tekijänoikeussääntöjen muotoilun tarkoituksena on ensisijaisesti elokuvakulttuurin edistäminen. Meille on tärkeää, että elokuvantekijät voivat käyttää tekemäänsä elokuvaa haluamallaan tavalla. Lisäksi meille on tärkeää, että Uneton48-organisaatio saa levittää ja esittää elokuvaa. Uneton48 Ry on voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen järjestö. Taloudellisen hyödyn sijaan pyrimme mahdollisella elokuvien levittämisellä sekä julkisella esittämisellä edistämään tulevien haasteiden ja muiden elokuvakulttuuria edistävien hankkeiden järjestämistä sekä kumppanien saamista. Lisäksi pyrimme yksinkertaistamaan pienen organisaation matkaa byrokratian kiemuroissa.
  • Lähetättehän vain itse tekemäänne materiaalia. Kun elokuva on itse tekemänne, teillä on siihen tarvittavat tekijänoikeudet ja tiedätte, mitä elokuvassa on. Elokuva ei saa loukata jonkun toisen tekijänoikeuksia (esim. musiikki).
  • Yksityistilanteissa kysy lupa elokuvissa näkyviltä ihmisiltä. Elokuvissa pitää noudattaa yksityisyyden suojaa. Älä siis kuvaa loukkaavia tilanteita tai toisen ihmisen kotia kysymättä lupaa asukkaalta ja kaikilta elokuvissa esiintyviltä ihmisiltä.

Alla tekijänoikeusmäärittely tarkemmin:

  • Joukkue luovuttaa Uneton48-kilpailun osana tuottamansa lyhytelokuvan (“Elokuva”) taloudelliset tekijänoikeudet vastikkeetta Uneton48-tapahtuman järjestäjätaho Uneton48 ry:lle (“Järjestäjä”). Järjestäjällä on oikeus myydä tai luovuttaa Elokuva välineneutraalisti muiden tahojen (kuten TV-kanavien) käyttöön, välittää ja levittää elokuvia maailmanlaajuisesti sekä esittää niitä julkisesti.
  • Joukkueella itsellään säilyvät myös kaikki edellä mainitut oikeudet. Kyse on siis rinnakkaisista oikeuksista. Rinnakkainen osittaisluovutus ei estä tekijää käyttämästä teosta hyväkseen tai luovuttamasta vastaavaa oikeutta myös muille.
  • Järjestäjällä on määräaikainen yksinoikeus elokuvan levittämiseen 12.6.2022 asti. Yksinoikeuden aikana elokuvan tekijällä tai tekijöillä ei ole oikeutta välittää elokuvaa yleisölle, esittää sitä julkisesti tai valmistaa siitä fyysisiä kopioita ja välittää näitä yleisön keskuuteen vastikkeetta tai vastiketta vastaan. Tekijällä on yksinoikeudesta huolimatta oikeus käyttää elokuvan kuva- ja äänimateriaalia elokuvan mainostamiseen, mukaan lukien korkeintaan 30 sekunnin mittaisen trailerin luomiseen.

6. PALAUTUS VIIMEISTÄÄN 31.5. KLO 23:59

Kun elokuvanne on valmis ja sen tiedoston toimivuus tarkastettu, seuraa riemun ja täyttymyksen hetki: palautus. Palautus tehdään netissä.

  • Täytä palautuslomake. Tämä lomake täytyy olla lähetetty viimeistään 31.5. klo 23:59.
  • Lataa elokuvasi suoraan Unettoman Dropboxiin. Dropbox-palautuslinkin saat lipunoston yhteydessä lähetettävässä PDF-tiedostossa.  Ollakseen mukana kilpailussa elokuvan täytyy olla näkyvissä Dropboxissa ennen 31.5. Klo 23:59.

7. OSALLISTU 11.6. LOPPUGAALAAN

Lauantaina 11.6. järjestetään Hakasalmen huvilalla loppugaala, jonne kaikki kilpailuun osallistuvat ovat tervetulleita. Tilaisuudessa näytetään kaikki kilpailuun osallistuneet elokuvat, julkaistaan näyttelyyn osaksi tulevat finaalielokuvat ja palkitaan tuomariston suosikit. Tapaa kanssakilpailijat diskomusiikin siivittämänä! Kiillota tanssikengät ja laita päivämäärä jo nyt kalenteriin, lisätietoja saat myöhemmin!

8. FINAALIELOKUVAT OSANA NÄYTTELYÄ HELSINKI-PÄIVÄSTÄ HEINÄKUUN ALKUUN.

Helsinki-päivänä 12.6.  Hakasalmen Huvilan näyttelyyn on vapaa pääsy. Tuomariston valitsemat finaalielokuvat ovat Helsinki-päivänä ensi kertaa yleisön nähtävillä nonstop-esityksenä Hakasalmen huvilassa. Klo 14 huvilan salissa pidettävässä tilaisuudessa näyttelyn kuraattori Minna Santakari ja elokuvantekijät keskustelevat Pitkänsillan pohjoispuolisen Helsingin muuttuvasta roolista elokuvissa ja televisiodraamoissa. Tuomariston valitsemat lyhytelokuvat jäävät osaksi Rikoksen ja rakkauden kaduilla -näyttelyä 3.7.2022 asti.